Ensimmäinen osastoreissu

Ensimmäisen kerran osastolle jouduin aika tarkalleen vuosi sitten. Psykiatri ehdotti lähetteen tekemistä psykiatriseen sairaalaan. Siis psykiatriseen sairaalaan? Mielisairaalaan?! Heti rupesi mieli käymään ylikierroksilla. Olinko tosiaan niin sairas että joutuisin mielisairaalaan? Psykiatri koitti rauhoitella että ei siellä mitään umpihulluja ole. Mielikuvitus kuitenkin laukkasi. Näin itseni jo psykoosipotilaiden ja narkkareiden kanssa syömässä aamupalaa.

Silloinen tukihenkilöni MTK:lla oli kuitenkin myös sitä mieltä että se tekisi minulle hyvää. Annoin hyväksyntäni lähetteen tekemiseen. Sen jälkeen tuli paniikki. Olen todella menossa psykiatriseen sairaalaan. Potilaaksi. En ollut koskaan ollut minkään sairaalan potilas, en ikinä viettänyt yötä sairaalassa. Nyt kaavailtiin parin viikon jaksoa siellä.

Äitini sai tietää siten että en uskaltanut vastata tuolloin kuin äidin ja L:n puheluihin. Sairaalasta oli koitettu tavoittaa minua ja kun eivät saaneet kiinni, soittivat äitini numeroon sillä liittymäni oli vielä hänen nimissään. Olin kuitenkin 19-vuotias tuolloin. Äiti soitti että "sairaalasta koitettiin tavoittaa sua" ja kerroin sitten mitä oli tapahtumassa. Hävetti niin älyttömästi. Äiti kuitenkin ymmärsi ja tuki. Itsestä taas tuntui että oli täysin epäonnistunut elämässä.

Kavereilleni en uskaltanut kertoa päin naamaa, tein sen netin kautta. Jep, säälittävää.

Muistaakseni sairaalassa oli ensin joku pieni palaveri jossa oli mukana osaston lääkäri, L, hoitaja ja joku kolmas tyyppi joka soittikin mulle. Osaston lääkäri sanoi että parasta olisi jos tulisin osastolle. Mulla ei ollu siis pakattuna vielä mitään, eli sovittiin päivä jolloin tulisin. Kävin kuitenkin tutustumassa nopeasti osastoon hoitajan kanssa. Menimme portaat ylös ja lukitusta ovesta sisään. Kaikki ihmiset joita näin siinä nopeasti vaikuttivat ulkoisesti aika normaaleilta, se oli aika helpottavaa. Hoitaja näytti yhden huoneista joka oli silloin vapaana, yhden hengen huoneen. Hän antoi vielä esitteen osastosta kun lähdin.

Seuraavalla viikolla tulin takaisin, laukut pakattuina. L vei autolla tämän mielisairaan sinne. Hoitokokous oli heti kun tulin, osaston lääkärin, hoitajani ja L:n kanssa. Jouduin kertomaan samat asiat uudestaan kun siinä palaverissa ugh. Hoitaja joka siinä oli, oli mies. Err, mieshoitaja? Mitä jos se ei ymmärrä? Jos sitä ei kiinnosta?

Kun pääsin huoneeseeni, petyin aikalailla. Kolmen hengen huone, jes... Huonekavereina n. 25-vuotias nainen ja n. 50-vuotias nainen. Tosin jälkimmäinen lähti nelki heti ja tilalle tuli erittäis puhelias toinen noin 50-vuotias.

Heti sain tietää sen kaikki vaivat ja mökkipaikan ja miehen vaivat... Mutta joo, olin tuolloin vähän yli 2 viikkoa ja tutustuinkin pariin henkilöön ja tuli ilmi että yksi asuu mun naapurissa. Ollaan facebookissa kavereita nykyään.

Osastoaikana ei tapahtunut mitään kummallisempaa, elelin vaan osaston rutiinilla. Pääsin muutamaa päivää ennen vappua pois.

Lankalauantai

oon saanu vaatekaappini jo sekasin

näkymä huoneen ikkunasta

Värikyniä

... ja värityskirja =)

Kauhee taistelu saada noi kuvat mutta saimpas! Tänään oli todella huono päivä, ja kaikki on perseestä. Nukuin aamupalan ja -lääkkeiden ohi, kävin kuntosalilla ja L kävi . Yöhoitaja oli myös yöllä piilotellu Kinder-munia ympäri osaston yleisiä tiloja, löysin neljä mutta yhtä en uskaltanu ottaa.

Ruokana on ollut lammaspyöryköitä ja perunaa lounaaksi ja päivällisellä oli lohikeittoa.

Siinä on pieni osa viikko-ohjelmaa

Ahdistaa, masentaa, vituttaa. E kuittaa.

Ensimmäinen kokonainen päivä

Heräilin yöllä aika paljon. Näin unta että joku oli laittanu hiustenpidennykset mulle ja jollain naisella oli laitettu parta- ja viiksipidennykset. Heräsin jossain vaiheessa kun oli valosaa, eikä mitään hajua mitä kello oli.

"Kämppis" oli jo hereillä. Makoilin jonkun aikaa ja nousin sit ylös ja laitoin farkut ja paidan päälle (harvinaista, yleensä oon mebny suoraan pedistä yökkäreillä aamupalalle). Sitten tuli hoitaja kutsuun aamupalalle. Ja tosi kiva kun sen tyyliin ekat sanat mulle oli: 'Ai sä oot leikannu hiukses tolleen." Viime kesänä mulla oli vähän pidemmät hiukset.

Aamupalalla oli velliä, jota en syö, ja sit oli leipää. Velliä on kerran viikossa ja muina aamuina puuroo, jota syön. Tulin aamupalalta nukkuun ja puoli ykstoista mun omahoitaja tuli herättään että nyt mennään keskusteleen.



Tunti me keskusteltiin, lähinnä että mistä oon alkanu oireilla. Eli niitä samoja juttuja joita oon kertonu jo niin monelle hoitajalle/lääkärille/muulle työntekijälle. Puoli kakstoista oli lounas ja siellä oli tarjolla kalaa ja perunaa. Söin kolme perunaa.









Tulin sen jälkeen huoneeseen mm. nyppiin kulmia, jota en oo tehny kuukausiin, kun oli tylsää. Tein vähän ristikkookin. Kahen aikaan oli päiväkahvi. Sit aloin ootteleen että L tulee.

 Tuli kolmen jälkeen ja pelailtiin pikkukeittiössä unoo ja juteltiin. Puoli viis oli päivällinen, makaroni-kinkku-vuokaa. Oli ihan jees. Vartin yli viis lähettiin pelaan bilistä alakertaan L:n, kahen potilaan ja hoitajan kanssa.

Kuudelta tultiin takasin, L lähti seittemältä kun oli iltapala ja menin sen jälkeen saunaan. Sit oon lukenu Cosmoo ja kattellu telkkaria. Siinä on pretty much ollut mun päivä tähän saakka =)

Kyllä huomaa kuinka noi ruokailut rytmittää päivää, aina kun kattoo kelloo nii ajattelee "kohta on lounas/päivällinen/iltapala". Potilaisiin en oo paremmin tutustunut, eipä kyllä haittaa. Sen vanhan tutun kanssa muisteltiin vuoden takasta porukkaa joka täällä oli.

Fiiliksiä

L lähti kotiin ja hoitokokous oli ja meni. Mut ehti sittenkin ottaan vastaan osaston lääkäri. Ihan ok nainen jonka olin nähny vuosi sitten jo. Puhu kokoajan että "muistaisin sillon vuosi sitten kun sä.." ja "sillon vuosi siytrn sanoit..". Ihan kun se olis muistanu mitä oon vuosi sit sanonu =D kaikki lukee jossain papereissa jotka se oli lukenu. Mietin vaan siinä HoKossa tota.

Oli kokoajan jotenkin ihan paranoidinen olo kun ootteli tota lääkärin vastaanottoo. Ensifiilikset ihmisistä: vanhoja. Kolme vähän nuorempaa näin mutta loput vanhoja. JA yks potilaista sama kun vuosi sitten! Vähän sattuma koska tää on kuitenkin akuuttiosasto, ei pitkäaikassairaiden.

Mulla tulee niin meneen hermot muuten tv-mainoksiin! Täällä televisio on tyyliin parasta tekemistä ristikkolehtien kanssa. Ja sitä tulee katteltua paljon. Kotona jos kattelen jotain telkkarista, laitan sen tallentaan ja katon myöhemmin ilman mainoksia. Muistan edelliskerroilta kuinka otti päähän ne mainokset!

Huonetoverista ei mitään muuta kuvaa kun ulkonäöllinen; joku ~30-vuotias mustahiuksinen ja  lukee Tieteen kuvalehtee ja Kodin ykköstä.

Kuvissa osaston sääntöjä jonka joutuu allekirjottaan ja mun sänkyä ja yöpöytä.

(Täällä ei sais kuvata, mutta aattelin nyt että nää ei vahingoita ketään)

Nyt syömään soppaa, moro!

Täällä ollaan

Ja voi luoja että ahdisti. Tuntu et jalat lähtee alta sillä sekunnilla ja oli niin oksettava olo. Tulin tänne kahekstoista ja vielä odotellaan jotain päivystävän lääkärin vastaanottoo... Vois olla jo.

L nukahti pää mun syliin täällä keskusteluhuoneessa <3 se on ollu leirillä ja nukkunu viime kahtenä yönä yhteensä n. 4 tuntia. Kirjottelen lisää kun tästä pääsen kunnolla "kotiutuun". Moi!

Pakkaus

Pitäis alkaa pakkaileen pikkuhiljaa ettei huomenaamulla tule hirrrrveetä kiirettä. Ei vaan millään jaksais. Pienimuotoinen muistilista mitä pakata edelliskertojen perusteella:

• Erinäisiä vaatteita (en jaksa jokaista vaatekappaletta erikseen listata)
• Hammasharja ja -tahna
• Meikit (vaikka harvoin siellä jaksaa laittaa mitään naamaan mutta jos kuitenkin jonain tylsänä hetkenä..)
• Shampoo, hoitoaine, saippua, muut suihkuasiat
• Kylpytakki
• Ristikkolehti(ä)
• Kirjoja (kun en päässyt sielä kirjastossa käymään niin taidan ottaa ainakin Taru sormusten herrasta)
• L:n valokuva yöpöydälle
• Päiväkirja ja penaali
• Uusin cosmopolitan
• Puhelimen laturi
• Dödö
•  
•  
•  

Ei mun tuu mitään muuta nyt mieleen, kuvailen huomenna siellä sitten mitä tuli otettua ja varmasti voivottelen että mitä unohtu kotio. L on onneks koko pääsiäisen kotona lomilla joten pääsee kattomaan mua joka päivä ja pystyy tuomaan jos jotain jää.

Viime yönä kun ei meinannu uni tulla, ehdin jo haaveilemaan yhden hengen huoneesta. Oon kahella edellisellä kerrallani ollut kolmen hengen ja kahden hengen huoneessa. Ehkä ton jatkumon ylläpitämiseks tulis yhden hengen huone ;) No, varmasti toiveajattelua.

Jännittää ja ahdistaa ihan älyttömästi. Kokoajan mielessä pyörii vaan että miten se huominen hoitokokous menee ja minkälaisia ihmisiä siellä on ja ei kai oo tuttuja ja ja ja... Ja kissoja tulee kauhee ikävä! Kaksi tyttökissaamme menevät äidilleni hoitoon jakson ajaksi.

Oon tehny tätä postausta muuten jo kolme tuntia :DD Ehkä meen kaivaan jotain kassia johon vois oikeesti alkaa pakkaamaan, moikka!

Loistava matka

 Ei saatana. Lähin bussilla kaupungille aikeissani ostaa hiusväri, jotain luettavaa, pari ristikkolehtee ja jotain muuta osastolle. Piti myös viedä sossuun papereita ja käydä kirjastossa. No, hiusvärin valittuani havahduin että olin jättäny rahapussini kotona olevan takin taskuun. D'oh! No mennään sitten juurikasvulla.. Sossuun en uskaltanu mennö sisälle kun se on justiin muuttanu ja se nöytti ihan tyhjältä paitsi yks remonttimies. Eheh.

Lähin sit käveleen kirjastoon, aatellen et "no onneks tää nyt ei ollu niiin hukkareissu". Puolessa välissä n. 700 metrin kävelyä tajusin että se mun kirjastokortti on sielä takin taskussa. Double d'oh! Kuinka voin olla niin idiootti et aattelin vielä meneväni kirjastoon vähän lainaileen kirjoja...

No kävelin sinne kirjastolle kumminkin ja menin lukeen uusimman Tieteen kuvalehden. Nyt istun bussissa takasin kotio ja mietin "sen vähän mahtavamman" lähi-Siwan valikoimaa, sillä huomenna en kerkiä kaupungilla käymään, saati sitten hiuksia värjään.

Ja ulkona tuulee niin pirusti. Ihanaa.

Kello on noin ja mä oon näin

Kello tosiaan on 1:15 eikä väsytä tippaakaan. Huomenna pitäisi käydä sossussa viemässä tiliote ja sähkölasku jotta saisin huhtikuulle rahaa.

Tällä hetkellä talouteni koostuu kelan kuntoutusrahasta, L:n naurettavan pienestä sotilasavustuksesta ja sossun rahoista. Olin viime vuoden loppuun saakka sairaslomalla ja tammikuusta alkoi aikani taas opiskelijana, tosin erittäin joustavasti ja omaan tahtiin. Opintoja olisi noin puolen vuoden edestä, johon sisältyy opinnäytetyö ja 2½ jakson mittaisesta työssäoppimisesta. Tammikuussa oli palaveri koululla opintojen erityiskoordinaattorin kanssa, saisin opiskella kotona omaan tahtiin netistä löytyvän materiaalin kanssa. Tähän mennessä enpä ole avannut koko sivua kun ahdistaa niin paljon.. Saa nähdä valmistunko ollenkaan.

Ylihuomenna olisi lähtö. L kysyi armeijassa joltain ylemmältään olisiko mahdollista lähteä torstaina aikasemmin ja sai luvan lähteä klo 10 aamulla. Kahdeksitoista pitää olla sairaalassa joten ehditään melko hyvin. Viimeksi kun olin siellä, eräs mieshoitaja tuli saapumiseni jälkeen huoneeseeni juttelemaan ja muistan elävästi kun hän sanoi: "Sulla ei sitten kerrasta parantuminen lähtenyt käyntiin." Siis ihan myötätuntoisesti, mutta silti en pysty olemaan miettimättä tilannetta nyt. Menen taas sinne, seitsemän kuukauden jälkeen, hän varmasti muistaa mut vielä. Mitä hän ajattelee musta? Ahdistaa.

Tiedostan sen, yksi mun suurimmista ongelmista on ajatteleminen mitä muut ajattelee musta. Ja yleensä totean että kukaan ei pidä musta. Olen tätä terapiassa käynyt läpi mutta eihän ne ajatukset heti muutu.

Huomenna pitäisi myös pakata ja nähdä yhtä kaveria. Taidampa mennä ottamaan Ketipinorin ja Mirtazapiinin huiviin ja unten maille.

Moro!

Taustaa

Aloin oireilla kesällä 2011. Olin syksyllä aloittamassa viimeistä vuotta ammattikoulussa, jossa olin ollu luokkani paras.  En jaksanut käydä koulussa, kurssiarvosanat tippu, ei kiinnostanut mikään... Kaikki masennuksen perusoireet. Joulukuussa, justiin ennen joululomaa, avomieheni sitten pakotti mut kouluterkkarin puheille, kiitos siitä hänelle. Lähete mielenterveyskeskukseen lähetettiin kiireellisenä.

Joululoman jälkeen koulunkäynti oli täysin tuskaa, sain päivittäin useita paniikkikohtauksia. Viimenen kohtaus koulussa tuli tunnilla ja lähdin vessaan nopeesti ja tekstasin sieltä samalla luokalla olleelle miehelleni että nyt ei enää pysty. Se tuli sit ulos luokasta ja mentiin puhuun semmoselle erik. sairaanhoitajalle joka oli koulussa jossain EU-projektissa joka auttaa jos on jäämässä koulu kesken tai on muuten vaikeeta. Olin käyny pari kertaa sen juttusilla kun odoteltiin sitä mielenterveyskeskuksen yhteydenottoo.

Se oli sitä mieltä että nyt päivystykseen terveyskeskukseen ja sairaslomaa siihen saakka kunnes mulla oli ensimmäinen aika MTK:lle. Sinnehän sitten mentiin L:n kanssa ja sairasloma kirjotettiin mulle.

Alkukeväällä alko käynnit sit tuolla MTK:lla ja psykiatri sitten toisella tapaamiskerralla ehdotti että miltä kuulostais osastojakso suljetulla. Aattelin siinä vaiheessa vaan että no tuskin se nyt on tarpeen ja etten oo "tarpeeks" sairas. No, kolmannen kerran kun näin sitä se oli sitä mieltä että olis osastojakso olis todellakin tarpeen.

Elämäni ensimmäinen osastojakso oli edessä. Mielessä pyöri vaan: miten kerron äitille? Miten kerron kavereille? Kenelle kerron? Mitä jos joku puolituttu saa tietää? Pelkuri.

Kirjotan erikseen ensimmäisestä ja toisesta osastojaksosta vielä.

(kuvitukseksi en nyt keksinyt mitään järkevää=( )

Moi!

Suoraan asiaan: torstaina 28.3.2013 lähden suljetulle osastolle vaikean masennuksen takia. Menen kolmannen kerran vuoden sisään ja tästä kerrasta ajattelin pistää blogin pystyyn. Blogi tulee sisältämään tekstiä joka päivältä, kuvia, ajatusten avaamista ja lomilta postauksia. Postaukset tulee tehtyä puhelimella (Samsung galaxy note II) ja kuvatkin pääosin sen kameralla.

Aloitan ennen osastolle menoa vähän taustoilla ja pakkauksilla. 

Huomiseen! =)